Kuulin pienen pätkän eräästä radio-ohjelmasta, jossa naiskeskustelijat päättivät olla kuuntelematta itseään, koska siitä seuraa itsesyytöksiä. Jos emme ole tutustuneet todelliseen minäämme, saatamme syyttää itseämme siitä, ettemme pysty täyttämään odotuksiamme siitä, mitä meidän pitäisi olla tai mitä meidän pitäisi tehdä.
Luulemme, että itsesyytöksemme ovat sitä, että kuuntelemme itseämme. Useimmiten on kuitenkin päinvastoin. Olemme asettaneet itsellemme määritelmiä, mikä on tavoiteltavaa. Kadehdimme tai oikeastaan egomme kadehtii naapurimme autoa, kotia, puolisoa, titteliä, kauneutta, ruokavaliota tai mitä tahansa, koska emme rakasta ja arvosta itseämme.
Pidämme itseämme lähtökohtaisesti huonoina, rumina, lihavina tai aliarvostettuina. Koemme olevamme hyviä ja saavamme arvostusta, jos onnistumme jossain asiassa. Olemme ehdollistuneet tällaisiin ajatusrakennelmiin. ja siksi pyrimme pönkittämään egoamme tavoittelemalla jotain hienompaa tai olemalla jotain parempaa kuin joku toinen.
Syytösten kehä
Täyttämällä tai saavuttamalla tavoitteita, hankimme arvostusta sekä muilta että itseltämme. Luulemme, että (ulkoisen itsemme) ihanteiden täyttäminen tuo meille onnen, mutta yleensä saavuttamamme onnistumisen tai onnellisuuden hetki haihtuu nopeasti. Tulee kilo tai ryppy lisää, sorrumme epäterveelliseen ruokaan, epäonnistumme tentissä tai menetämme unelmatyöpaikkamme, rahamme tai asuntomme. Mikään ulkoinen tai ulkoa tuleva arvostus ei voi tuoda pysyvää onnea – eikä varsinkaan itsensä syyttely siitä, että olemme tehneet jotain hölmöä tai ettemme ole saavuttaneet jotain...
Paradoksaalisesti arvostellessamme itseämme ja pyrkiessämme jatkuvasti muuttamaan jotain, keskitämme ajatuksemme ongelmiimme ja tulemme samalla vahvistaneeksi niitä. Muodostamme kehän, jossa kiinnitämme huomiota vain niihin asioihin, joiden koemme olevan huonosti. Tällainen ajattelutapa laajenee itsemme ulkopuolelle ja näemme ympärillämme vain kielteisyyttä.
Reagoimme toisten ihmisten sanomisiin tai tekemisiin, koska haluamme olla parempia kuin he. Reagoimme meille osoitettuihin kommentteihin, koska koemme niiden uhkaavan asemaamme tai ajattelutapaamme, egoamme. Haluamme olla oikeassa.
Tuomitsemme toisten tekemiset tai sanomiset korottaaksemme itsemme heidän yläpuolelleen, koska haluamme osoittaa olevamme viisaampia, ekologisempia, myötätuntoisempia, tietoisempia jne. Näemme naapurimme uhkanamme, vaikka todellinen uhka on egomme, joka haluaa suojella käsitystämme, joka uskottelee meidän olevan pieniä ja mitättömiä. Toisin sanoen, koska emme arvosta itseämme.
Miten eroon syyttelystä?
Meditaatio voi olla yksi keino löytää todellinen minä, rakkaus ja hyväksyntä itseä kohtaan. Tuolloin ulkoiset ärsykkeet eivät ole harhauttamassa mieltämme ja muistuttamassa haluistamme saada tai saavuttaa sitä, tätä ja tuota ulkoista hyvää. Meditaatiossa meidän ei tarvitse olla parempia kuin muut eikä meidän tarvitse edes päihittää itseämme, sillä hyväksymme tuon hetken ja itsemme tuossa hetkessä sellaisena kuin se on.
Meditaatio on olemista tässä hetkessä kuunnellen kehon ja tunteiden viestejä tuomitsematta, analysoimatta ja kauhistelematta olotilaamme ajatuksillamme. Olemalla neutraalisti läsnä, voimme löytää myötätunnon ja rakkauden itseämme kohtaan.
Meditaation parantava voima nousee siitä, että se sallii kaiken olla. Liian usein mielemme selittelee kaikkea. Emme malta jäädä kuuntelemaan ja sallimaan olotilaamme tai tuntemuksiamme vaan lähdemme pohtimaan, luomme itsesyytöksiä tai syyttelemme muita.
Aloittelevan meditoijan mieli voi tuoda esiin itsesyytöksiä, pettymyksiä, tuskaa ja itseinhoa. Esiin voi nousta hyvinkin epämukavia tunteita ja olotiloja. Jos kuitenkin pystymme olemaan neutraalisti läsnä tuntemuksillemme ja tunnistamaan toistuvat kielteiset ajatuksemme, emme enää ole niiden vankeja. Tunnistamalla kielteisiä ajatusrakennelmiamme voimme vapautua niistä. Huomaamme ”ai, sinä tulit taas”, mutta emme syötä kielteisille ajatuksille lisää ravintoa vellomalla niissä.
Mielikuvien ja ehdollistuneiden asenteiden tuolta puolen löytyy Itse, joka ei vertaile omaa tilaansa muihin ja koe muita uhkana omalle ”hyvyydelle”. Todellinen haaste onkin soveltaa tätä tietoisuutta arjessa. Se on todellista työntekoa.
Mikä meitä palvelee arjessa?
Kehitymme parhaiten rakastamalla itseämme. Se voi onnistua huomatessamme näkevämme muissa ihmisissä itsemme tai tunnistamalla heidän kauttaan omat reaktiotapamme.
Olemme kaikki kulkeneet pitkän matkaa niin sanotusti vajavaisina vailla ymmärrystä todellisesta Itsestämme. Pystyessämme rakastamaan itseämme, voimme huomata samankaltaisuuden itsemme ja toistemme välillä.
Löydettyämme egon itseihailun tilalle todellisen rakkauden Itseämme kohtaan, meidän ei tarvitse arvostella itseämme tai muita. Meidän ei tuolloin myöskään tarvitse pyrkiä korottamaan itseämme muiden yläpuolelle eikä ajatella toisten uhkaavan asemaamme.
Itsensä hyväksymisen myötä annamme itsellemme anteeksi sen, mitä pidimme vähäpätöisenä tai vääränä. Samalla tulemme armollisemmiksi myös toisia kohtaan. Me kaikki teemme virheitä eikä meidän lopulta tarvitse aina edes hyväksyä toisten tekemisiä tai sanomisia pystyäksemme löytämään anteeksiantamuksen heidän teoilleen. Kaikella on tarkoituksensa, niin heidän teoillaankin.
Kuuntele Itseäsi
Se, mikä on hyväksi yhdelle, ei välttämättä ole tarkoitettu minulle tai sinulle. Korkeimmaksi parhaaksemme toimii todellisen Itsemme kuunteleminen egomme äänen tai toisten ihmisten vaatimusten sijasta. Meillä jokaisella on oikeus olla syyllistämättä itseämme.
Egomme kertoo meille kyllä ulkoisia tavoitteita ja määritelmiä siitä, mitä on olla hyvä, miten vastata muiden odotuksiin ja olla vieläpä parempi ihminen kuin muut. Olemalla läsnä tässä hetkessä todelliselle itsellemme, meidän ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa eikä vastata kenenkään vaatimuksiin. Voimme hyväksyä tämän hetken, rakastaa itseämme ja jakaa tuosta rakkaudesta suuren osan ympärillemme. Kun emme tuomitse itseämme, pystymme löytämään myötätunnon, ymmärryksen ja rakkauden, joka laajenee itsestämme käsin ympärillemme.
Kuuntelen Sinua
Innoittajina mm. Ihmeiden oppikurssi, Eckhart Tolle ja Sakari Antero Arcturus sekä kanssaeläjät.
Kuva: Leon Seierlein
