Taloyhtiömme sijaitsee metsän laidassa suurella vehreällä tontilla. Putkiremontin lähestyessä esille on nostettu ehdotus täydennysrakentamisesta remontin rahoittamiseksi. Asiasta on tulossa äänestys, jonka kahta vaihtoehtoa – täydennysrakentamisen puolesta ja vastaan – puidaan pihoilla ja poluilla.

 

Täydennysrakentamisen kannattajista osa pelkää, ettei heillä ole varaa maksaa putkiremontista koituvia kustannuksia. Osa ajattelee omaa taloudellista hyötyään riippumatta siitä, asuvatko itse taloyhtiössä nyt tai remontin jälkeen. Lisäksi on muita perusteita, joilla osa asukkaista puoltaa rakentamista.

 

Toinen joukko vastustaa rakentamista. Heistä moni arvostaa luontoa, katselee ikkunoistaan tai parvekkeeltaan kaunista metsämaisemaa eikä halua menettää tuota näkymää kivirakennuksille.

 

Vehreyden sijasta he pelkäävät pihasta muodostuvan syksystä kevääseen kylmän tuulitunnelin, joka kesähelteillä asfalttisena kuumentaisi pihamme tukalan kuumaksi. Ikkunoistamme voisi rakentamisen jälkeen katsella vastapäisen talon asuntoihin – tai vaihtoehtona olisi sulkea kaihtimet ja vetäytyä omaan suljettuun tilaan.

 

Oma näkemykseni on, etten voi asua rakentamisen aikana asunnossani. En halua myöskään menettää yhteyttäni luontoon, minkä vuoksi todennäköisesti kallistuisin muuton kannalle, mikäli täydennysrakentamisvaihtoehtoon päädytään. Vaihtoehtona on myös muuttaa, vaikka luonto säilyisi.

 

Se, mistä yhtiössämme nyt keskustellaan, on kuin pieni makupala siitä, millaista puoluepolitiikka tai jollekin ryhmälle tärkeiden arvojen ajaminen voi olla. Tai siitä, mitä oikeussaleissa käydään läpi, kun syytetään yhtä ja puolustetaan toista.

 

Kuinka usein puolustamme omia näkemyksiämme henkeen ja vereen ymmärtämättä vastapuolen tilannetta? Ajattelemmeko, että minun tai meidän ryhmittymämme ajatus on oikein ja muut ovat väärässä?

 

 

Monta oikeaa näkökantaa

Olen keskustellut yhtiössämme molempien näkökantojen edustajien kanssa sekä kuullut näkemyksiä taloyhtiömme ulkopuolelta. Osa ulkopuolisista haukkuu yhtiömme suunnitelmia, koska täydennysrakentaminen muuttaisi koko alueen ilmettä.

 

Täydennysrakentamista puolustavista osakkaista joillain on valtava asuntolaina. Joku on maksanut lainan pois, mutta elää pienellä eläkkeellä. Kolmas haluaa vakautta ja vaurautta. He toivovat taloudellista kompensaatiota putkiremontin kustannuksille. Vuokralainen on varautunut muuttamaan. Joku on valmis maksamaan luonnonläheisestä asuinympäristöstä eikä tarvitse taloudellista tukea remonttiinsa.

 

En ole keskustelujen myötä muuttanut omaa näkemystäni, mutta ymmärrän erilaisia näkökantoja. Olemme kaikki erilaisissa elämäntilanteissa. Jokaisella on oikeus näkemykseensä siitä, mikä hänelle olisi paras ratkaisu.

 

Tilanne on herättänyt mielessäni pohdintoja oikeassa olemisen energian esiin tulemisesta tai siitä, kenen näkökanta on parempi kuin toisen. Ja kuitenkin meidän jokaisen näkökanta on yhtä tärkeä ja yhtä oikea.

 

 

Rajattomat mahdollisuudet

Olipa täydennysrakentamista koskeva äänestystulos henkilökohtaisen näkökantamme mukainen tai sen vastainen, meidän on elettävä sen mukaisesti.

 

Mieli ei kykene arvioimaan kaikkia tulevaisuudessa edessämme olevia vaihtoehtoja. Luulemme, että meillä on kaksi vaihtoehtoa, joista meidän on puolustettava yhtä, koska kuvittelemme toisen vaihtoehdon olevan huonompi.

 

Entä jos meillä onkin rajoittamaton määrä vaihtoehtoja, joiden positiivisia vaikutuksia emme ole tulleet ajatelleeksi?

 

Joku meistä voi joutua muuttamaan joko siksi, ettei pysty maksamaan putkiremontin kustannuksia tai siksi, ettei halua elää täydeksi rakennetussa ympäristössä. Muutos ei välttämättä ole kielteinen asia. Entä jos elämä haluaakin tarjota mahdollisuuden kokea jotain uutta ja kaunista? Jotain parempaa, josta emme olisi haaveilleet, ellei meitä olisi pakotettu tämän muutoksen eteen?

 

Toisaalta joku voi todeta, etteivät täydennysrakentamisen vaikutukset olleetkaan niin kielteisiä kuin hän aluksi kuvitteli. Hän saattaa sopeutua muutokseen ja saada mukavia naapureita tai toimivan pihapiirin.

 

Täydennysrakentaminen voi myös kariutua enemmistön päätöksen tai jonkin ennalta arvaamattoman syyn vuoksi. Voi tulla lama eivätkä rakennusyhtiöt olekaan kiinnostuneita ostamaan maatilkkuamme.

 

Naapurusto voi pistää kapuloita rattaisiin niin, että kaupunki joutuu pistämään lupaamansa kerrosneliöt jäihin useiden vuosien ajaksi. Tai kenties piha-alueemme oli tarkoitus säilyä rakentamattomana jonkin tulevaisuudessa meitä odottavan syyn vuoksi, josta emme olleet päätöksenteon hetkellä tietoisia.

 

 

Todellinen myötätunto ja onnellisuus

Meistä kenelläkään ei lopulta yksilönä ole valtaa määrätä, miten toisten tulisi ajatella. Emme voi sanoa olevamme enemmän oikeassa kuin naapurimme. Halu olla oikeassa osoittaa, ettei meillä ole todellista myötätuntoa.

 

Äänestyksissä enemmistön päätös voittaa. Myötätuntomme punnitaan, jos tuossa tilanteessa koemme toisen saaneen etua meidän hävitessä. Iloitessamme niiden puolesta, jotka ovat niin sanotusti meitä paremmassa asemassa, osoitamme todellisen kykymme olla myötätuntoisia.

 

Iloitessamme toisten puolesta meidän ei tarvitse luopua omasta näkökannastamme. Meidän ei myöskään tarvitse puolustella kantaamme eikä hakea vahvistusta halullemme olla oikeassa tai parempia kuin muut. Sopeudumme. Voimme olla onnellisia olematta oikeassa.

 

Hyväksymällä elämän meille tarjoamat vaihtoehdot, voimme ponnahtaa pohjalta takaisin pintaan. Voimme nähdä positiiviset vaihtoehdot siellä, missä luulimme tulleemme tiemme päähän.

 

Kysymys kuuluukin, olemmeko mieluummin oikeassa kuin onnellisia? (Ihmeiden oppikurssi)

 

 

Kuuntelen Sinua

 

Kuva: Aaron Burden