Lapsi leikkii nukeilla. Hän luo niille elämän, nuket puhuvat, tuntevat, tekevät, mitä lapsi haluaa niiden tekevän. Nuket toimivat lapsen toivomalla tavalla, iloitsevat ja pelkäävät asioita, joita lapsi ajattelee niiden pelkäävän tai joista lapsi haluaa niiden iloitsevan. Tämä lapsen luoma maailma kuvastaa lapsen omaa ajatusmaailmaa, mutta se ei ole todellinen vaan hänen luomuksensa. (IOK)

 

Olemme muodostaneet ajatusrakennelmamme ja asenteemme. imemällä vaikutteita vanhemmiltamme, ystäviltämme ja yhteiskunnan erilaisista arvoista. Olemme voineet luoda ystävällisyyttä, onnellisuutta ja onnistumisia täynnä olevan maailman. Mutta yhtä hyvin olemme saattaneet luoda pelkojen maailman ja perustaa elämämme kielteisille oletuksille. Tai kenties olemme luoneet muita kohtaan vaatimuksia, toiveita ja tavoitteita, joiden odotamme toteutuvan, mutta joilla ei ole todellisuuspohjaa.

 

Saatamme olettaa pahaa ihmisistä

Pelon maailmassa saatamme pelätä toisten ihmisten reaktioita ja loukkaantua jonkun sanomisesta – tai pelkäämme hänen loukkaantuvan meidän sanomisistamme. Olemme luoneet oletuksen, joka perustuu pelkoihimme. Toinen ihminen voi hyvää hyvyyttään kysellä kuulumisiamme, mutta saatamme tulkita kysymykset uteluna, vaikkei hän ole niitä sellaisiksi tarkoittanut. Ehkä hän toivoo, että meillä menee hyvin.

 

Joku voi hymyillä meille ohi kulkiessaan ja meidän tulkintamme varaan jää, miten vastaanotamme hymyn. Voimme tulkita sen ystävällisyytenä, hyväksyntänä, ironisuutena, pelleilynä, jopa uhkana. Tai jos joku ei tervehdi meitä rappukäytävässä voimme olettaa henkilön olevan ujo, epäkohtelias, ylpeä tai omissa ajatuksissaan.

 

Suhtautumisemme on oma valintamme ja kuvastaa omaa sisäistä ajatusmaailmaamme. Ei toisten ajatusmaailmaa. Suhtautumisemme on voinut muodostua pitkän ajan kuluessa ja perustua aiempaan kokemukseen, mutta se ei silti takaa, etteikö reaktiomme jonkun toisen ihmisen toimintaa kohtaan voisi olla eri kuin mitä toinen on tarkoittanut. Tulkintamme ei aina vastaa todellisuutta. Emme voi hallita kansaihmistemme aikomuksia, koska he eivät ole marionettinukkejamme.

 

Saatamme asettaa toiveita toisten toiminnalle

On olemassa sosiaalisia normeja, joita ihmisten oletetaan noudattavan julkisessa kanssakäymisessä. Silti läheisten ystävien ja perheenjäsenten kanssa saatamme lisäksi huomaamattamme asettaa omia toiveitamme toisten käytökselle. Esimerkiksi rakkaussuhteessa olemme saattaneet luoda odotuksia tai vaatimuksia toiselle siitä, miten tämän tulisi toimia jossain tilanteessa. Mihin silloin petymmekään, kun toinen toimiikin odottamattomalla tavalla?

 

Petymme omiin odotuksiimme ja toiveisiimme. Luulemme pettyneemme tuon toisen ihmisen toimintaan ja syytämme häntä odotustemme kariutumisesta. Todellisuudessa olimme luoneet toiveita, joista toisella ihmisellä ei ollut välttämättä mitään käsitystä.

 

Kun tungemme oman pettymyksemme tuon toisen ihmisen niskaan – aivan kuin hänen pitäisi osata lukea ajatuksiamme ja toimia juuri niin kuin me haluamme – olemme luoneet nukkeleikin kaltaisen maailman. Toivomme pystyvämme liikuttelemaan nukkeja (toisia ihmisiä) haluamallamme tavalla ja petymme, kun näin ei tapahdukaan

 

Saatamme pettyä toisten toimintaan muistakin syistä kuin vain siitä, että olemme asettaneet heidän harteilleen omia toiveitamme. Pettymys voi kummuta huonosta itsetunnostamme. Saatamme pelätä vaikkapa hylätyksi tulemista ja toivoa, että toinen pitää yhteyttä tiheämmin kuin hänestä tuntuu sopivalta. Saatamme väheksyä itseämme ja kokea toisen kommentin alentavana, vaikka se ei ole sellaiseksi tarkoitettu. Vaadimme toista kunnioittamaan meitä, vaikka oikeastaan tulkintamme hänen asenteestaan meitä kohtaan on virheellinen. Pettymyksen tunne voi nousta mitä erilaisimmista peloista, joita meillä on itseämme tai toisia ihmisiä kohtaan.

 

Harvoin huomaamme omaa haluamme liikutella toisia ihmisiä, heidän toimintaansa, tunteitaan ja reaktioitaan kuin nukkeleikissä. Emme tule kyseenalaistaneeksi omien reaktioidemme todenmukaisuutta ja sisältämme kumpuavia alitajuisia prosesseja, jotka vaikuttavat tulkintoihimme toisten ihmisten toiminnasta.

 

Seuraavan kerran, kun pahoitat mielesi jonkun toisen ihmisen toiminnan tai sanomisen seurauksena, vietä hetki miettien, mikä aiheutti tuon reaktion sisälläsi. Entä mikä tuon toisen ihmisen toiminnan vaikuttimena olisi voinut olla? Saatat yllättyä. Toisen ihmisen reaktio ei ehkä olekaan se, mikä sinulle ensimmäisenä nousee mieleen ja omien reaktioidesi taustalta voi paljastua asioita, joita et tiennyt mielesi sopukoissa olevankaan.

 

Kuuntelen Sinua