Elämässä on vaiheita, jolloin tuntuu siltä kuin olisi eksynyt päätiensä varrelta. On tullut kuljettua harhapolkuja ja sivuteitä, kunnes taas löydämme päätien ja olemme hetken turvassa tiellä, jolla meidän oli mielestämme tarkoitus kulkea.

 

Jokainen polku, koimmepa sen harhapoluksi tai itse valitsemaksemme mutkaksi tai seikkailuksi, johtaa kuitenkin samaan päämäärään, omaan päämääräämme. Voimme kutsua tuota päämäärää monilla eri nimillä. Yhdelle se on tieteen viitoittama tie, toiselle sielunsuunnitelma, kolmas kutsuu sitä kristinuskon tai Jumalan tieksi, neljäs Allahin tieksi, viides seuraa Buddhan jalanjälkiä ja niin edelleen.

 

Päämääränämme voi olla itsensä kunnioittaminen, tiedon lisääminen, pelastus, nirvana, paratiisi, herääminen, valaistuminen. Nimellä ei ole väliä, sillä jokainen oppi matkallamme kuljettaa meitä kokemusten kautta kohti sitä jotain, mitä tulimme täältä elämämme aikana hakemaan. Jokaisen tie on arvokas ja oikea juuri niiden elämänkokemusten saamiseksi, joita tarvitsemme löytääksemme sen totuuden, joka on meille oikea juuri nyt.

 

Jokainen askel matkamme varrella rikastuttaa kokemus- ja tunnemaailmaamme. Kokemukset puolestaan lisäävät ymmärtämystämme elämästä, kunhan osaamme ottaa kaiken vastaan avoimin mielin ja tarkastella niitä kuin lapsi maailmaa uteliaisuudella ja rakkauden näkökulmasta.

 

Se, mihin uskomme tai luotamme voi muuttua moneen kertaan elämämme aikana. Joku uskoo yhteen elämään, helvettiin, joku toinen jälleensyntymään tai karmaan. Yhdelle taivas on täällä jo nyt. Lopulta kaikki on oikein. Totuus on se, mihin sillä hetkellä uskomme. Olemme tarvinneet uskomukset ja totuudet, joita kunakin hetkenä kunnioitamme matkamme aikana. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikella on aikansa.

 

Ikävissäkin asioissa on kultareunus

Entä ne ikävät kokemukset, ihmettelemme kenties. En minä niitä halunnut matkalleni, kuvittelemme kenties. Ikävissäkin asioissa voi olla kultainen reunus. Ei myötätunto kasvaisi, jos emme tietäisi, miten ikävältä loukkaukset, kiusaaminen, erot, sodat tai suru tuntuvat.

 

Entä anteeksianto, pohdimme. Pitkääkö minun todella antaa anteeksi jollekulle, joka minua niin pahasti loukkasi ja kuljetti minut harhateille? Anteeksianto toimii lopulta meidän omaksi parhaaksemme. Antaessamme anteeksi toiselle, vapaudumme taakasta, jota kannamme harteillamme. Taakasta, johon olemme itsemme sitoneet. Anteeksianto ei aina ole helppoa, mutta voi tapahtua vähitellen. Anteeksianto kuljettaa meitä pitkin harppauksin eteenpäin kohti uutta.

 

Se, että koemme astuneemme harhaan tai jääneemme kiinni ikäviin asioihin, ei tarkoita, ettemmekö voisi ottaa korjaavia askelia. Antaa anteeksi itsellemme. Olemme tarvinneet jokaisen askeleemme löytääksemme niiden kautta takaisin päätielle.

 

Kuljemme omalla polullamme kuten pitääkin

Olemme jokainen oman tiemme varrella eri kohdissa. Toisen matka voi kestää pitkään, toinen löytää määränpäähänsä meidän mielestämme nopeammin. Me emme ole kilparadalla vaan omalla polullamme.

 

Kun yksittäiset polut kietoutuvat yhteen, ne muodostavat kokonaisuuden, jota emme yhdessä hetkessä ole hahmottaneet. Hetkittäin voimme huomata, miten jokainen harha-askel onkin ollut tarpeellinen ja tuonut jotain uutta kokemusmaailmaamme.

 

Totuus tai päämäärä, jota tavoittelemme, voi piillä arvaamattomissa asioissa ja tavoitteemme olla lopulta yksi ja sama kaikille. Polkumme vain ovat erilaiset, koska niin on ollut tarkoitus. Luota omaan polkuusi. Se on Sinulle Oikea.

 

Kuuntelen Sinua

 

Blogi julkaistiin alunperin hieman eri muodossa Kuudennen Aistin sivuilla. Viesti on edelleen sama ja keskustelijoita ja kuunteluapua löytyy Kuudennen Aistin sivujen kautta edelleen.