Komea, siististi pukeutunut ja ajattelevainen nuori mies ryhtyi keskustelemaan kanssani bussissa. Hän oli humalassa ja pohti, miksi jotkin asiat herättävät hänessä voimakkaan aggressiivisen reaktion.

 

Tiedustelin, millaiset tilanteet laukaisevat reaktion. Hän kertoi, että joskus hänestä tuntuu, että joku pitää häntä alempiarvoisena. Hän haluaa näyttää, ettei hänestä ajatella niin, joten hän menee ja vetää turpiin.

 

Minä mietin, mistä hän voi tietää, mitä toinen ihminen hänestä ajattelee. Hän näytti fiksulta, joten hän todennäköisesti reagoi omaan minäkuvaansa, omaan huonommuuden tai alempiarvoisuuden tunteeseensa, jonka hän projisoi muihin ihmisiin. Hän siis peilasi omaa minäkuvaansa olettaen, että muut ajattelivat hänestä alentavasti.

 

Totesin hänelle, ettei sillä, mitä muut hänestä ajattelevat pitäisi olla mitään merkitystä, koska se ei välttämättä ole totta. Se on vain jonkun käsitys siitä, millainen hän on. Nuori mies siihen toteamaan, että hän haluaa antaa opetuksen sellaisille ihmisille, etteivät ajattelisi hänestä ”niin” vaan ajattelisivat jotain muuta. Minä tuumasin, ettei turpiin antamalla voi kääntää toisen ihmisen ajatuksia.

 

Mies sanoi ottaneensa monet kerrat itse turpiin, joten mielestäni turpiin ottaminen näytti lisäävän ikävän asian ajattelemista. Viha kasvaa. Syntyy koston kierre. Ymmärrän hyvin, että ikävien kokemusten aktivoituminen mielessä saavat ihmisen kiihtymään nollasta sataan.

 

Ymmärsin myös, ettei kostamalla voita mitään vaan pitäisi pystyä antamaan anteeksi, menemään eteenpäin ja hyväksymään itsensä. En aloittanut sitä keskustelua, koska matkastamme olisi tullut muutaman terapiakerran pituinen.

 

Toivotin nuorelle miehelle mukavaa päivän jatkoa teidemme erotessa. Mielessäni siunasin hänen matkaansa toivoen, että hän alkaisi kunnioittaa itseään ja että hänellä olisi rauhallinen mieli keskustelumme jälkeen.

 

Olemme sokeita itsellemme

Kuvaamani esimerkki voi olla melko äärimmäinen, mutta me kaikki teemme näin: heijastamme oman mielemme sisältöä toiseen ihmiseen eli projisoimme.

 

Nuori mies herätti minut ajattelemaan, miksi reagoimme joihinkin asioihin voimakkaasti. Arvostelemme toisia ja arvioimme heidän sanomisiaan tai tekemisiään luullessamme tietävämme, mitä he ajattelevat – kuten minäkin kenties tein pohtiessani nuoren miehen ajatusmaailmaa.

 

Tietääkseni harva osaa lukea toisten ajatuksia, joten kaikki luulo siitä, mitä toiset meistä ajattelevat kuvastavat todellisuudessa omaa ajattelutapaamme itsestämme. Emme vain uskalla katsoa itseämme peiliin ja tunnustaa sitä.

 

Ihmeiden oppikurssissa todetaan, että mitä projisoit, siitä sanoudut irti etkä sen vuoksi usko, että se koskee sinua. Arvioit itsesi erilaiseksi kuin projisointisi kohteen. Olet tuominnut kyseessä olevan asian ja yrität pitää sen tietoisuutesi ulkopuolella. Kuvittelet hyökkäämällä toista kohtaan varmistaneesi oman turvallisuutesi, mutta itse asiassa hyökkäätkin itseäsi vastaan. Oppikurssi sanoo myös, että se mitä projisoit, siihen uskot, mutta voit myös oppia pois hyökkäävyydestä.

 

Projisointia tapahtuu, kun kuvitellemme olevamme muita parempia. Emme näe toisten todellisia motiiveja. Jos tarkkaan katsomme, tuomitessamme toisen syyllistymme itse samaan asiaan jossain toisessa kohdassa elämäämme. Olemme sokeita itsellemme.

 

Joskus saatamme ihailla toisia tai ihmetellä, miksi joku valittaa pienestä asiasta, kun meidän silmissämme tuon toisen elämä on täydellinen tai tuo toinen on kovin taitava asiassa, missä hän kokee epäonnistuneensa. Tuolloin olemme kykenemättömiä näkemään oman osaamisemme ja onnistumisemme jossain vastaavassa tilanteessa. Projisointi toimii tässäkin. Emme näe omaa hyvyyttämme, mutta näemme sen toisessa.

 

Syyttelemme, tuomitsemme ja vertailemme toisiamme, koska emme arvosta itseämme. Pelkäämme, ettemme ole arvokkaita muiden silmissä. Pelko on rakkauden puutetta. Pelko luo ilkeyttä. Odotamme muiden hyväksyntää sen sijaan, että hyväksyisimme itse itsemme, rakastaisimme itseämme ja pystyisimme sen vuoksi pitämään kanssaihmisiä tasa-arvoisina kanssamme.

 

Egon harha

Tässä kohtaa otan esiin egon. Ego voidaan määritellä itsetuntonamme ja oman arvomme tuntona. Ego voi kokea haavoittuvansa toisten sanomisista tai teoista, mutta jos meillä on riittävän hyvä itsetunto ja resilienssi (palautumiskyky, selviytymiskyky), emme loukkaannu toisten vuoksi. He saavat pitää mielipiteensä. Ne eivät aina ole meidän näkökulmastamme katsottuna totuudenmukaisia, mutta niiden ei tarvitse vaikuttaa meihin eikä meidän tarvitse muuttaa heidän näkemystään asiasta.

 

Kielteinen ego on pohjimmiltaan pelkoa ja itsekeskeisyyttä. Ego säätelee sitä, minkä se sallii tulla tietoisuuteemme. Se kontrolloi mieltä ja vaaran uhatessa pyrkii säilyttämään itsensä. Ego on samaistunut kehoon ja se on myös yksi syy, miksi koemme itsemme vajavaisiksi. Olemme luoneet ulkoiset oletukset täydellisyydestä.

 

Eckhart Tolle toteaa egon voivan kiinnittyä esineisiin tai asioihin samaistumalla vaikkapa ammattiin, tavaroihin tai merkkihenkilöihin. Se luo vertailukohdan sille, mitä minun tai minulla pitäisi olla verrattuna muihin.

 

Olemme luoneet egon rakkaudettomasti ja siksi se ei rakasta meitä. Jos jättäisimme egon syrjään, meidän ei tarvitsisi puolustautua, tuomita tai hyökätä. Ymmärtäisimme, että täydellisyyttä ei tarvitse saavuttaa, koska olemme jo täydellisiä.

 

Jos pystyisimme näkemään itsemme sisäisesti täydellisinä, näkisimme jokaisen kanssaihmisen täydellisenä. Vihan sijaan tuntisimme rakkautta molempia kohtaan. Olisimme samanarvoisia riippumatta ulkoisista avuistamme tai avuttomuudestamme.

 

Ajatukset alkavat ajattelijan mielessä

Teemme havaintojamme mielestämme käsin ja projisoimme havaintomme ulospäin. Mieli, jota ego ohjaa, on menneisyytemme haamujen ehdollistuma. Siksi havaintomme riippuvat siitä, millainen kokemus- ja ajatusmaailmamme on. Samoin havaintojemme tulkinta perustuu omiin olettamuksiimme, jotka ovat rakentuneet elämänkokemustemme perusteella.

 

Olemme varmasti kaikki olleet ryhmässä, jossa samassa tapahtumassa olleet muistavat ja tulkitsevat jälkikäteen tapahtuneen kukin eri tavoin. Joku voi kokea olleensa uhri tilanteessa, missä toinen ei näe mitään pahaa tapahtuneen. Ei ihme, jos uhriuden kokenut kiihtyy aggressioon asti, kun vastaavanlaiset tilanteet tai kommentit muistuttavat häntä menneistä. Kenties uhri yritti tehdä parhaansa, mutta muut eivät ymmärtäneet häntä.

 

Meidän perustarpeemme on tulla hyväksytyiksi. Siksi haavojen parantaminen alkaa oman mielemme sopukoista, sisäisen itsemme hyväksymisestä ja arvostamisesta.

 

Meidän ei tarvitse jäädä ehdollistumiemme vangeiksi tai jatkaa toisten syyttelyä siitä, että he eivät näe meitä sellaisina kuin me olemme. Meidän ei tarvitse muuttaa toisten näkemyksiä meistä. Me voimme luoda itsellemme vahvemman itsetunnon, joka ei perustu ulkoisiin vertailukohtiin.

 

Meidän on tunnistettava tilanteet, joissa kiihdymme tai tulemme satutetuiksi. Meditoidessa olen ymmärtänyt, miten joku toinen on nähnyt tilanteen. Se on auttanut pitkittämään pinnaa, näkemään metsän puilta.

 

Suurin on ollut oivallus, että minun on annettava itselleni anteeksi se, että olen ottanut nokkiini toisten sanomisista. Eivät muut ole aina tarkoittaneet loukata, mutta minä olen loukkaantunut, halunnut puolustaa jotain egoni osaa.

 

Ystävämme egon kautta voimme oppia pois virheellisesti luomistamme käsityksistä. Kiitos sille nuorelle miehelle, joka opetti minua näkemään oletusteni taustalle kertomalla omista kokemuksistaan.

 

Kuuntelen Sinua

 

Lähteet:

Ihmeiden oppikurssi

Eckhart Tolle (2016): Läsnäolon voima

Eckhart Tolle (2016): Uusi maa