Monet tapamme toimia ja reagoida asioihin ovat ehdollistumia. Olemme huomanneet selviävämme tilanteista jollain toimintamallilla ja huomaamattamme toistavamme samaa mallia kerta toisensa jälkeen. Piintyneet ehdollistumat puikahtavat elämäämme salakavalasti naamioituneina uuteen pukuun. Muuttaaksemme toimintamallejamme, meidän on tultava tietoisiksi niistä.

 

Äidilläni oli tapana tehdä minulle karhunpalveluksia. Hän teki puolestani asioita ajatellen tekevänsä hyvää. En syytä tästä äitiäni, sillä se on aikuisena auttanut minua tulemaan tietoiseksi omasta toimintatavastani, joka liittyy palvelusten vastaanottamiseen.

 

Toimintamallini oivaltaminen ei ole ollut yksinkertaista, sillä ehdollistuma tuli esiin erilaisissa tilanteissa ja ihmissuhteissa, jolloin luulin toimivani eri tavalla.

 

Ei kiitos

Ruoanlaitto ei ole kuulunut lempiharrastuksiini, joten erään ystäväni halu testata erilaisia ruokalajeja kanssani sopi minulle erinomaisesti. Hänellä oli tapana laittaa ruokailun jälkeen eväitä matkaani, mikä toimi jonkin aikaa. Jos minulla kuitenkin oli jo kotona kaappi täynnä ruokaa, en mielelläni ottanut sinne enää lisää ruokaa, joka saattaisi pilaantua.

 

Ystäväni tapa tehdä minulle palveluksia alkoi häiritä huomatessani, etten halunnut tai tarvinnut eväitä mukaani. Oivalsin kuvion analogisuuden äitini ja minun väliseen kanssakäymiseen: minulle yritettiin tehdä hyvää tarkoittavia palveluksia ottamatta huomioon, että nuo palvelukset eivät olleet niitä, joita kaipasin tai tarvitsin. Minun ongelmakseni jäi, miten ilmaista kauniisti toista loukkaamatta ”ei kiitos”. En halunnut ottaa ruokaa matkaan ja kiittämättömänä heittää sitä pois.

 

Ruokaan liittyvä ehdollistuma oli suhteellisen helppo oivaltaa, koska siinä oli jotain tuttua. Toimintamalli oli melko helppo katkaista. Tarvitsin vain hiukan rohkeutta ja kaunopuheisuutta ilmaistakseni, etten halua eväitä matkaani.

 

Samainen toimintamalli livahti elämääni pian erilaisessa ihmissuhteessa ja erilaisessa muodossa: kuljimme kimppakyydillä töihin. Autokyyti puolitti työmatkaan käyttämäni ajan, mikä oli ihanaa. Saatoimme samalla keskustella meitä yhdistävistä aiheista.

 

Jossain vaiheessa minusta alkoi kuitenkin tuntua, että olimme ajautuneet jonkinlaiseen riippuvuussuhteeseen. Kyytikumppanini kuvitteli tekevänsä minulle palveluksia – ja tekikin, kiitos niistä – mutta todellisuudessa jouduin välillä luopumaan omista tarpeistani. Olisin voinut vaikka lukea päivän uutiset tai meditoida julkisissa liikennevälineissä, mutta ystävän autokyydissä se ei onnistunut. Lisäksi hän teki aamuisin mutkan tullakseen hakemaan minua. Tilanne ei ollut täydellinen kummallekaan.

 

Itsensä kuunteleminen

Vei oman aikansa, että otimme kimppakyytikumppanini kanssa puheeksi, ettei tilanne palvellut alkuperäisessä muodossaan meistä kumpaakaan. Kummallakin oli oppi opittavana. Meidän oli purettava ehdollistuneita toimintamallejamme ja yllättäen oppi oli samankaltainen molemmille.

 

Kumpikaan ei ollut myöntänyt, ettei kuunnellut omaa parastaan. Molemmat kuvittelivat loukkaavansa toista, jos sanoisi haluavansa muutosta.

 

Taustalla olevat ehdollistumat paljastivat toimintamalliemme täydellisen yhteensopivuuden. Minä ymmärsin antavani toisten tehdä minulle palveluksia, vaikka kokisin, etteivät ne todellisuudessa ole omaksi parhaakseni. Kyytikumppanillani oli puolestaan aina ollut tapana tehdä palveluksia toisille. Niitä tehdessään hän jätti itsensä syrjään.

 

Kumpikin ymmärsi, ettei kuunnellut itseään yrittäessään miellyttää toisia. Todellisuudessa oman parhaamme ilmaiseminen toinen toisillemme olisi palvellut molempia paremmin kuin yrityksemme miellyttää toista.

 

Oma voima

Syvempi oivallus oli, että jättäessämme kuuntelematta omaa syvintä itseämme ja tekemällä jotain toista miellyttääksemme, annamme oman voimamme toiselle. Emme kunnoita omia rajojamme tai omaa tilaamme.

 

Oman voimansa voi antaa pois monella tavalla, mutta usein – ja ainakin tässä tilanteessa – taustalla oli ehdollistuma. Olimme kumpikin oppineet elämiemme aikana toimintamallin, jonka avulla olimme sopeutuneet ulkopuolelta tuleviin odotuksiin. Olimme selviytyneet meille asetetuista vaatimuksista toimimalla tietyllä tavalla, josta oli muodostunut ehdollistuma. Oletus, että toimimalla samalla opitulla tavalla, selviämme.

 

Ehdollistuma on voinut muodostua perheen nuorimmaisen roolissa, jolloin vanhemmilla sisaruksilla on ollut tapana puhua nuorimmaisen puolesta. Jonkun toisen ehdollistuma on muotoutunut isosiskon tai -veljen roolissa, jolloin hän on joutunut tukemaan nuorempiaan. Joku kolmas voisi itsekkyyttään ilmoittaa, ettei peli vetele, jos ei toimita hänen tahtonsa mukaisesti. Tuolloin hän yrittäisi kommentillaan vetää voiman muilta ja saisikin sen elleivät muut olisi riittävän valveutuneita seisomaan tuossakin tilanteessa rakkaudellisesti omassa voimassaan.

 

Jokainen meistä toimii ehdollistumiensa, oppimiensa ja hyväksi havaitsemiensa toimintamallien mukaisesti – ellei koe tarvetta muuttaa toimintamallejaan. Ehdollistumien mukainen toiminta voi johtaa siihen, että antaa oman voimansa muille ellei tunnista toimintansa taustalla olevia syitä tai motiiveja. Toimintamalleista voi tulla tietoiseksi, kun jokin tilanne käy sietämättömäksi. Kun samankaltainen tilanne on toistunut riittävän monta kertaa, voi nousta halu kyseenalaistaa, miksi näin? Voisinko toimia toisin?

 

Oman voiman löytäminen ei loukkaa toisia. Se ei ole egon halua vaatia, että muut taipuvat minun tahtooni. Se on rajojen vetoa ja itsensä kunnioittamista rakkaudella. Rakkaudella, joka palvelee myös muita osapuolia.  Ehdollistuneista toimintamalleista luopuminen toimii myös toisten parhaaksi, koska kaikki saavat mahdollisuuden etsiä itselleen parhaan toimintamallin. Kyseessä voi olla uuden toimintamallin löytäminen – tai vaihtoehtoisesti joku saattaa löytää uuden kohteen, jonne jälleen hukata oman voimansa, kunnes on valmis kunnioittamaan todellistä itseään rakkaudella. Voima olkoon kanssasi.

 

Kuuntelen Sinua

 

Kuva: Ian Stauffer