Elämä on kuin teatteria. Voimme valita, mitä roolia missäkin tilanteessa esitämme tai voimme valita paikan yleisön joukosta ja katsella tapahtumia etäämmältä. Lopulta näemme maailman juuri siitä näkökulmasta, jonka valitsemme.

Jotkin tunnetilat ja tapahtumat vetävät meidät mukaansa tapahtumien syövereihin niin, että unohdamme taitomme katsella tapahtumia kauempaa. Jos havaitsemme joutuneemme keskelle draamaa, voimme perääntyä ja yrittää siirtyä katsomon puolelle. Joskus se onnistuu, aina ei. Eikä tarvitsekaan.

Draamaan kuuluu myös se, ettemme aina pysty ymmärtämään kaikkia tapahtumaan liittyviä ja siihen vaikuttavia osatekijöitä. Elämme kuin elokuvassa, jossa näyttelijä ei tiedä kaikkea, mitä katsojalle on näytetty. Eikä hyvässä dekkarissa katsojakaan aina pysty arvaamaan ennen loppuhuipennusta, kuka murhaaja on ja mikä teon motiivi oli.

Irti draamasta näkökulmaa vaihtamalla

Runsaslumisena talvena pihatiellämme ajoi roskarekkoja. Tien molemmissa päissä on portit, mutta ne olivat auki auraustöiden vuoksi. Kuskit eivät nähneet lumen peittämää tietä, joka on autotietä kapeampi, kulkee lasten leikkipaikan vieritse ja niin läheltä taloja, että joku autoista oli kolhaissut seinään. Firmaa oli pyydetty ohjeistamaan kuljettajansa ajamaan päätien kautta roskapisteeltä toiselle. Ohjeistuspyynnön jälkeenkin näin rekan porhaltavan puistotietä talojen kulmia hipoen.

Sisälläni kuohahti. Heillehän on ilmoitettu!  –   Ymmärrettävästi jotkut asukkaat olivat närkästyneitä rekkarallista, kun taas toiset olivat autuaallisen tietämättömiä. Reagoimme kukin omasta näkökulmastamme. 

Reagoimme, mutta emme tunne asioiden kokonaisuutta ja taustaa. Suuttumuksen taustalla on tuomitseminen. Saatammekin syyllistyä tuomitsemaan henkilöitä tai toimintatapoja ymmärtämättä asioiden kokonaisuutta saatika sitä, mitä kiukkumme taustalla tulee esiin omasta ajatusmaailmastamme. 

En voinut tietää, mitä ohjeistukselle oli tapahtunut, joten reagoin sen luulon perusteella, että rekka rikkoi sääntöä tahallaan. Säännöille voi olla syynsä, mutta voi myös olla hyviä syitä, miksi niistä joustetaan – kunhan niitä ei rikota ehdoin tahdoin.

Vaihtoehtoja ajoreitin valinnalle oli useita. Ohjeistusta laadittaessa oli saattanut tapahtua jotain, minkä vuoksi viesti ei ollut tallentunut. Kuljettaja saattoi olla uusi eikä ohjeistusta muistettu jakaa hänelle tai hän ei osannut käyttää ohjeistusta. Ohjeistajakin oli saattanut saada sairauskohtauksen tai unohtanut toimittaa tiedon aliurakoitsijoille. Lumen alta ei voinut erottaa tien todellista kapeutta eikä yhtiömme ollut laittanut ajokieltomerkkiä.

Reittivalinnalle saattoi olla luonnollinen selitys, mutta tunnekuohun hetkellä en pystynyt säilyttämään dekkaritarinan seuraajan uteliaisuutta kaikelle, mitä tapahtuu. Pystyisimmepä joka hetki sallimaan ja hyväksymään erilaiset tapahtumat tuomitsematta tapahtumia ensireaktiomme perusteella. Voisimme näin irrottautua draamasta etsimällä asiaan uusia näkökulmia.

Näemme oman näkökulmamme asiasta, mutta jos alamme katsoa asiaa eri näkökulmista, saatamme pystyä suhtautumaan tapahtumiin eri tavalla: avarakatseisemmin ja myötätuntoisemmin.  

Kiitollisuus irrottaa kielteisyydestä

Kilpailuyhteiskunnassa on sopeuduttava siihen, ettei uusi yrittäjä tiedä samoja asioita, mihin edellinen on oppinut. Asiakkaan on oltava kärsivällinen. Roskadraamassamme olin kiitollinen siitä, että roska-astiamme tyhjennettiin lumisesta talvesta huolimatta.

Erityisen kiitollinen olin siitä, että tapahtuma nosti esiin pohdintoja omasta ajatusmaailmastani ja olettamuksistani. Olin kiitollinen myös sisälläni tuntemastani kuohahduksesta. Minun ei tarvinnut suodattaa kokemustani älyn läpi vaan sain tuntea tunteiden kirjon: viha, kiukku, syyttely, ymmärrys, myötätunto, anteeksianto ja itsemyötätunto.

Löysin kiitollisuuden näkökulmaa vaihtamalla ja tutustumalla omaan reaktiooni. Minua oli ärsyttänyt sääntöjen rikkominen, koska olen aina ollut hyvin tunnollinen, yrittänyt tehdä kaiken oikein sääntöjä noudattamalla, rehellisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Ärsyyntyneenä ihmettelin, miksi vaadin itseäni noudattamaan sääntöjä, jos muutkaan eivät noudata? Ja onhan niitä hetkiä minunkin elämässäni, jolloin kävelen päin punaista…

Tapahtuma laukaisi minussa epäoikeudenmukaisuuden tunteen ja kenties muutakin, mistä en vielä saanut otetta. Muita asukkaita saattoi ärsyttää muista syistä. Meillä on kaikilla omat syymme ärsyyntymiseemme, mutta reaktiomme paljastavat meille aina jotain itsestämme, jos pystymme ”kuuntelemaan tunnetta” tarpeeksi syvällisesti.

Siinä, missä viha ja katkeruus syövät elinenergiaamme, kiitollisuus kohottaa energiaamme: ”Ei niin paljon pahaa, etteikö jotain hyvääkin.”

Myötätunto, myötätunto ja itsemyötätunto

Draaman temmatessa mukaansa, ei pidä jäädä syyttelemään itseään tai muita. Omaa reaktiotaan ei kannata myöskään piilottaa tai pelkästään kääntää positiiviseksi. Se kannattaa käsitellä. Minä toin reaktioni itselleni näkyväksi.

Minun tehtäväni ei ollut määritellä oikeudenmukaisuuden rajaa, joten annoin anteeksi sekä rekoille että itselleni. Tuon jälkeen toimintaani ohjasi myötätuntoisempi ote. Pystyin hyväksymään tapahtuman löydettyäni uusia, myötätuntoisempia näkökulmia asiaan ja tunnistettuani jotain oman reaktioni taustalta.  Joku muu sanoisi: päästin irti minua vaivaavasta asiasta, draamasta.

Reagointi on merkki siitä, että tunteet toimivat. Reaktioiden avulla opimme tuntemaan ja hyväksymään herkkiä kohtiamme. Tavallaan ikään kuin parannamme itseämme, jolloin seuraavalla kerralla vastaavan tunteen laukaisevassa tilanteessa reaktio saattaa olla laimeampi. 

Ymmärrettyäni oman reaktioni taustoja pystyin suhtautumaan myös itseeni ja reaktiooni myötätuntoisemmin, ymmärtäväisemmin. Minun ei tarvinnut syytellä itseäni suuttumisesta. Löysin itsemyötätunnon.

Osaisimmepa aina syyttelyn, tuomitsemisen tai katkeroitumisen sijasta yrittää nähdä asiat laajemmasta näkökulmasta. Voisimme etsiä ymmärrystä erilaisia tapahtumia, näkökulmia ja omia reaktioitamme kohtaan sekä lopulta irrottautua omasta näkökulmastamme sen verran kuin tarve vaatii. Emme tuolloin eläytyisi draamaan unohtaen, että emme ole tuo näytelmän henkilö vaan se minä, jolla on taito tiedostaa laajemmin.

Saattaisimme tuolloin pystyä hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat sen vuoksi, ettemme pysty tietämään niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Maailma saattaisi avautua meille myötätunnon näkökulmasta tuomitsemisen sijasta. Ja tuon seurauksena pystyisimme kenties toimimaan inhimillisemmin halutessamme muuttaa asioita.

Kuuntelen Sinua

Kuva: Felix Mooneeram